Espanjassa kahden korkeimman sarjatason ottelut ovat pelattu maaliskuusta lähtien ilman katsojia.

Koronaviruspandemia vei katsojat stadioneilta, mutta La Ligan puheenjohtajan Javier Tebasin mukaan vuodenvaihteen jälkeen otteluissa nähdään katsojia.

Tebas puhui asiasta WFS Liven haastattelussa. Tebasin mukaan kaikilla stadioneilla ei nähdä katsojia koronatilanteen vuoksi, mutta tietyissä kaupungeissa joukkueet saavat käyttää 15-20 prosenttia stadioneidensa katsojakapasiteeteistä.

– Katsojien paluu stadioneille on vaikea aihe. Espanjassa on jo kaupunkeja, joissa katsojia voisi päästää stadioneille. On mahdotonta päästää katsojia paikan päälle samaan aikaan ympäri maan, koska tilanteet ovat erilaisia eri puolilla Espanjaa, Tebas totesi.

– Meidän on odotettava tammi-helmikuulle saakka, jotta saamme enemmän ihmisiä stadioneille. Ensi vuoden alussa 15-20 prosenttia katsojakapasiteetistä otetaan käyttöön, kun koronarokote saapuu. Se muuttaa nykyisiä sääntöjä. Katsojakapasiteetin käyttöprosentti kasvaa hiljalleen suuremmaksi. Täyttä sataa prosenttia emme näe vielä tällä kaudella.

Koronaviruspandemia on aiheuttanut yli 44 000 kuolemantapausta Espanjassa.