La Liga on suorittanut tällä viikolla ahkerasti koronavirustestejä Espanjan kahden ylimmän sarjatason pelaajille. Koronatestit ovat ehtona, jotta joukkueet pääsevät palaamaan harjoituskentille.

La Ligan johto tiedotti sunnuntaina testien tuloksista. Niissä selvisi, että kaikkiaan viidellä Primeran ja Segundan pelaajalla todettiin COVID-19. Sairastuneiden nimiä ei julkaistu, mutta median välityksellä on jo tullut ilmi, että koronavirus on todettu pääsarjapelaajista Atlético Madridin Renan Lodilla, Granadan Yangel Herreralla ja Real Sociedadin Alex Remirolla. Segundan mahdollisten koronapositiivisten nimistä ei ole vihiä.

Toimittaja Paco González kertoi Copen Tiempo de Juegossa lisäksi, että pyöreästi kuudesosa, eli noin 16 prosenttia pelaajista on jo sairastanut koronaviruksen. Testattuja pelaajia oli noin tuhat, ja näistä 160:n testissä nähtiin vasta-aineita COVID-19:lle. Sen uskotaan merkitsevän immuniteettia taudille.

[readmore from=Koronavirus]

Monet koronasta toipuneet tiesivät taudistaan jo aiemmin. Näitä ovat muun muassa lukuisat Valencian sairastuneet sekä Espanyolin kiinalaispelaaja Wu Lei. Monet kuitenkin kuulivat tautinsa sairastamisesta vasta vasta-ainetestin jälkeen, koettuaan koronaviruksen oireettomana.

Lähde: Cope