La Liga -kausi on ollut tauolla yli kahden viikon ajan koronaviruksen vuoksi.

Tauon odotetaan jatkuvan ainakin toukokuun puoliväliin saakka, sillä Espanjassa on parhaillaan hätätila päällä. Maassa on noin 40 000 koronavirustartuntaa ja yli 2 600 kuolonuhria.

AS:n mukaan La Ligan ja Segundan seurat anovat erikoislupaa päästä harjoittelemaan huhtikuun loppuun mennessä. Espanjan nykyinen hätätila päättyy 11. huhtikuuta, vaikka sitä todennäköisesti pidennetään usealla viikolla.

Seurat toivovat silti maan hallituksen hyväksyvän silloin pyynnön, jonka avulla ammattiurheilijat pääsisivät harjoittelemaan yhdessä. Lehden mukaan kaikki seurat ovat valmistautuneet aloittamaan harjoitukset mahdollisimman nopeasti, sillä yksikään seura ei halua menettää enempää aikaa.

Seurojen harjoituskeskukset ovat täysin desinfioituja siltä varalta, että lupa harjoitteluun tulisi millä hetkellä hyvänsä. Siihen on kuitenkin vielä lähtökohtaisesti usean viikon matka.