La Liga -kierros pelataan lauantain ja maanantain välisenä aikana. Päähuomio luonnollisesti kiintyy Barcelonan Camp Noulle, mutta myös toisenlaisista paikoista auringossa taistellaan.

Barcelona-Levante

Tuoreen sääntömuutoksen myötä liigan mestaruuspokaali matkaa jo lauantaina Camp Noulle, ja mikäli isännät ottelun voittavat, nousee se ilmaan jo pelin jälkeen.

Joukkueita erottaa sarjataulukossa hulppeat 43 pistettä. Mikäli Levanten pisteet tuplattaisiin, ei se silti uhkaisi Barcelonan mestaruutta. Ei se sitä luultavasti uhkaa nytkään, vaan Lionel Messi tullee vastaanottamaan pytyn jalkapalloliiton puheenjohtaja Luis Rubialesilta lauantai-iltana vähän ennen puoltayötä Suomen aikaa.

Aivan sitä kuuluisaa pässinlihaa tämäkään peli ei silti ole. Vuoden 2018 alun jälkeen joukkueet ovat kohdanneet tätä ennen viidesti; Levante on voittanut näistä peleistä kaksi. Se nappasi kotikentällään ryhmien välisen Copa del Rey -otteluparin piikkipaikan 2-1 -tuloksella. Barcelona käänsi pelin viikkoa myöhemmin itselleen. Viime toukokuussa joukkueiden välillä nähtiin todellinen ilotulitus; Levante voitti 13.5. 2018 pelatun liigaottelun 5-4.

Mestaruuden lisäksi pelissä on myös Levanten tulevaisuus; se on kierrokselle lähdettäessä vain kolme pistettä putoamisrajan yläpuolella. Lauantai saattaa muutenkin sarjan häntäpäässä olla kohtalokas. Tällä hetkellä viimeisellä säilyjän paikalla oleva Valladolin kohtaa Atlético Madridin, sitä yhden pisteen edellä oleva Celta Vigo puolestaan Leganésin.

Athletic-Alavés

Jo ennen Barcelonan ottelua nähdään kova taisto Baskimaassa, kun Ahtletic Bilbao isännöi iltapäiväpelissä Alavésia. Joukkueet löytyvät sarjataulukossa peräkkäisiltä sijoilta, ja pelissä on europaikka ensi kaudelle.

Seitsemännellä sijalla, eli Eurooppa-liigan karsintoihin oikeuttavalla paikalla on ennen kierrosta Athletic 49 pisteen saaliillaan. Lauantain vastustaja vaanii kolmen pisteen päässä.

Alavésin vire ei toki anna viitteitä vierasvoittoon; se ei ole onnistunut ottamaan täyttä pistepottia sitten maaliskuun puolivälin. Kuusi kierrosta sitten kaatui tuolloinen peränpitäjä Huesca, sen jälkeen sarakkeessa on neljä tappiota ja kaksi tasapeliä. Athletc on voittanut viimeisistä viidestä ottelustaan kolme. Inaki Williams on ollut tehokas; viidessä ottelussa maalisaldo näyttää kolmea.

Rayo Vallecano – Real Madrid

Sunnnuntaina Madridissa nähdään Daavid ja Goljat -tyyppinen taisto, kun Real vierailee lähiöseura Rayo Vallecanon tulikuumalla Vallecasilla. On melko todennäköistä, ettei Rayo ensi kaudella isännöi otteluita La Ligassa; se on viimeisenä, seitsemän pisteen päässä säilymisestä.

Realille ottelu on merkityksellinen, ja summaa samalla seuralle masentavaa kautta. Kun pelataan sarjan vihonviimeisiä kierroksia, ei Mestarien liigan valtias ole vielä varmistanut paikkaansa maanosan ykköskilpailun ensi kaudelle. Voitto pienestä naapurista takaa jatkumon kilpailussa.

Lauantaina 27.4.

Athletic – Alavés klo 14

Atlético Madrid – Valladolid klo 17.15

Leganés – Celta Vigo klo 19.30

Barcelona-Levante klo 21.45

Sunnuntaina 28.4.

Valencia-Eibar klo 13.00

Girona-Sevilla klo 15.00

Real Sociedad – Getafe klo 17.15

Villarreal-Huesca klo 19.30

Rayo Vallecano – Real Madrid klo 21.45

Maanantaina 29.4.

Betis-Espanyol klo 22.00