Real Betisin alkukausi on ollut odotuksiin nähden surkea. Sevillalaisseura on sarjataulukossa kahdeksan kierroksen jälkeen 16. sijalla ja on onnistunut voittamaan vain kaksi ottelua.

Henkilökohtaisella tasolla seuralegenda Joaquín on aloittanut kautensa hienosti. 38-vuotiaan Betis-ikonin rooli on kasvanut viimeisten otteluiden aikana ja se on näkynyt myös konkarin otteissa.

Levantea vastaan Joaquín syötti Betisin kaksi maalia, kun Rubin miehistö otti elintärkeän voiton.

Betis-kapteeni on allekirjoittamassa todennäköisesti pian uuden jatkosopimuksen kasvattajaseuransa kanssa.

– En tiedä vielä tarkemmin siitä. Neuvotteluita ei ole käynnissä, koska niitä ei tarvita. Odotamme oikeaa hetkeä. Istumme alas ja teemme sen, kun näen hetken oikeaksi. Menemme jatkosopimuksissa vuosi kerrallaan. Kaikki tietävät ikäni, mutta tunnen itseni vahvaksi. Olen kunnossa ja nautin jalkapallosta, Joaquín muistutti Marcalle.

Joaquín kertoi samalla mielipiteensä Betisin heikosta alkukaudesta. Seuran tavoite on edetä europeleihin, mutta punaiset kortit ja surkea puolustus ovat estäneet alkukaudella eurounelmat. Betis on päästänyt keskimäärin kaksi maalia ottelua kohden alkukaudella.

– Emme ole aloittaneet kautta siten, miten olisimme halunneet. Olemme tehneet töitä täysin samalla tavalla kuin aiemminkin, jotta meillä olisi edessämme hyvä ja onnistunut kausi. Kausi on vasta alkanut, mutta pitää paikkansa, ettei parasta ole vielä nähty. Tulokset ovat olleet surkeita, Joaquín totesi.