Real Madridissa vähäiselle vastuulle uuden päävalmentajan Santiago Solarin alaisuudessa jäänyt Isco on yhdistetty ranskalaiseen Paris Saint-Germainiin, kertoo Parisunited.fr-sivusto.

Sivuston mukaan PSG:n seurapresidentti Nasser Al-Khelaifi olisi tavannut kuluneella viikolla Iscon isän ja agentin Paco Alarcónin. Lähteiden mukaan Isco olisi halukas lähtemään Madridista, koska vastuu on jäänyt niin vähäiseksi. Sivuston mukaan Iscon isä on tavannut aiemmin jo huippuseuroja kuten Manchester Unitedin, Chelsean, Barcelonan ja Juventuksen.

Silti Iscon uskotaan olevan kiinnostunut siirtymisestä nimenomaan Pariisiin. Sivuston mukaan Isco olisi keskustellut muun muassa PSG:stä ja Real Madridista tutun Jesén sekä nykyisen joukkuetoverinsa Karim Benzeman kanssa kaupungista ja joukkueesta.

PSG:n painolastina on siirtokorvaus, jonka pitäisi Iscon kohdalla olla kuitenkin melko hulppea. Eikä PSG:llä olisi oikein varaa maksaa suuria siirtokorvauksia, mikäli seura haluaa noudattaa Uefan taloudellisen reilun pelin sääntöjä, ja selvitä ilman sanktioita. Tosin PSG:n kohdalla on nähty aiemminkin melkoisia sopimuskikkailuja, joilla on pyritty välttämään Uefan sanktiot.