Vicente Iborra on siirtynyt Leicesteristä Villarrealiin. Villarreal tiedotti siirrosta maanantaina verkkosivuillaan.

30-vuotiaan Iborran sopimus kattaa loppukauden ja seuraavat neljä kautta.

Marcan mukaan Villarreal maksoi Iborrasta Leicesterille noin 11 miljoonaa euroa. Iborra oli jäänyt syyskaudella olemattomaan rooliin Leicesterissä ja pelasi Valioliigassa kuluvalla kaudella vain 225 minuuttia.

Iborra siirtyi Sevillasta Leicesteriin puolitoista vuotta sitten. Myös Iborran kasvattajaseura Levante osoitti kiinnostuksensa keskikenttäpelaajaa kohtaan, mutta Levante ja Leicester eivät päässeet yhteisymmärrykseen siirron yksityiskohdista ja Iborra päätti siirtyä Villarrealiin.

Villarreal on kiinnostunut hankkimaan Marcan mukaan tammikuun siirtoikkunassa vielä topparin ja laitapelaajan.