Espanjalaismedia Marca uutisoi, että Real Madrid on myymässä Theo Hernándezin muualle tämän kesän aikana. Joukkueen uskotaan sisällyttävän kauppaan takaisinosto-option, jonka avulla se voi tarvittaessa hankkia hänet myöhemmin takaisin.

20-vuotias laitapuolustaja siirtyi seuraan vain vuosi sitten, mutta debyyttikausi oli huomattavasti odotettua heikompi.

Nuorukaisella oli alla fantastinen kausi Alavésin riveissä, jossa hän pelasi lainalla Atlético Madridista. Viime kesänä kaikki Espanjan suurseurat kilpailivat Theosta ja lopulta puolustaja valitsi Real Madridin, joka aktivoi hänen ulosostoklausuulinsa.

Debyyttikausi oli kuitenkin valtava pettymys siihen nähden, mitä Theolta odotettiin. Toki peliminuutit olivat melko tiukassa, mutta mahdollisuuden saatuaan, peliesitykset eivät olleet huippuluokkaa.