Ranskalaislehti Le Parisienin mukaan PSG on päättänyt olla hankkimatta Real Madridin Achraf Hakimia.

Achraf pelaa parhaillaan toista kautta lainalla Dortmundissa, ja on noussut Bundesliigassa pelatessaan yhdeksi Euroopan halutuimmaksi laitapuolustajaksi.

21-vuotias Achraf on kunnostautunut tällä kaudella etenkin maalinteossa, sillä puolustaja ehti viimeistellä ennen koronaviruspandemiaa jopa seitsemän maalia, joista neljä syntyi Mestarien liigassa.

Real Madrid ei ole vielä varma, pelaako Achraf ensi kaudella seurassa, sillä Marokkoa maajoukkuetasolla edustava pelaaja on useasti todennut haluavansa suuren roolin tulevaisuudessa. Real Madridissa sellaista ei ole välttämättä tarjolla.

Achraf on herättänyt useiden suurseurojen kiinnostuksen. PSG oli kiinnostunut Achrafista, mutta pitää nuorukaista liian kalliina, eikä aio käyttää häneen Real Madridin vaatimaa suurta siirtosummaa.

Dortmund haluaisi sen sijaan pitää Achrafin vielä ensi kaudellakin seurassa – joko uuden lainasopimuksen tai pysyvän siirron voimin.