Antoine Griezmann siirtyi Atléticosta Barcelonaan noin puolitoista vuotta sitten.

Espanjalaismediat ovat uutisoineet sen jälkeen usein siitä, miten Barcelonan kapteenin Leo Messin ja Griezmannin välit olisivat enemmän ja vähemmän tulehtuneet.

Katalonialaismedioiden mukaan Messi olisi muun muassa pettynyt Griezmannin kesällä 2018 julkaisemaan dokumenttiin, jossa ranskalainen paljasti jäävänsä Atléticoon.

Kaksikon kanssa viime kaudella Barcelonassa pelanneen Ivan Rakiticin mukaan Messi ja Griezmann viettävät paljon aikaa yhdessä.

– Mitä itse näin, niin he tulevat todella hyvin toimeen keskenään. Itsekin tulin toimeen loistavasti heidän kanssaan. Kummatkin juovat matéa ja he viettävät paljon aikaa keskenään pukukopissa. Näistä asioista ei puhuta silloin, kun he alkavat tekemään maaleja, Rakitic muistutti Canal Sur Radiolle.

– En olisi huolissaan, koska he ovat loistavia persoonia ja toivon heille kaikkea parasta.

Griezmannin alkukausi Barcelonassa on ollut vaikea. Yhdeksässä ottelussa on syntynyt vain kaksi maalia.