Josep Maria Bartomeun johtama Barcelonan seurajohto erosi lokakuun lopussa.

Bartomeu ehti toimia Barcelonan puheenjohtajana noin kuuden ja puolen vuoden ajan. Barcelonassa ei ole tällä hetkellä virallista puheenjohtajaa. Uusi puheenjohtaja valitaan vuodenvaihteessa.

Bartomeun apurina ja neuvonantajana seurajohdossa työskennellyt Charly Rexach kertoi El Largueron haastattelussa mielipiteensä Antoine Griezmannin tilanteesta.

Griezmann ei ole onnistunut sopeutumaan puolentoista vuoden aikana Barcelonaan ja 120 miljoonaa euroa maksaneen ranskalaishyökkääjän tehot ovat jääneet surkeiksi. 58 ottelua on tuottanut vain 17 maalia ja viisi maalisyöttöä.

Pelaajaurallaan melkein 450 ottelua Barcelonassa pelanneen Rexachin mielestä Barcelonan ei olisi pitänyt hankkia Griezmannia.

– Kun Bartomeu kysyi minulta, kannattaisiko seuran hankkia Griezmann, vastasin kieltävästi. Argumentoin mielipiteeni hänelle ja kysyin, että minne laitamme hänet avauskokoonpanossa. Bartomeu yllättyi siitä, miten selvä mielipide minulla oli, Rexach totesi.

– Jos se olisi ollut minusta kiinni, ei Griezmann olisi siirtynyt Barcelonaan. Hän ei ole sellainen pelaaja, jota Barcelona tarvitsee. Griezmann, Leo Messi ja Philippe Coutinho ovat liian samanlaisia pelaajia. Griezmann ei ole ratkaiseva pelaaja.