Barcelonaa komealla urallaan viiden vuoden ajan edustanut Rivaldo ei ole vaikuttunut Antoine Griezmannin debyyttikaudesta katalonialaisseurassa.

Griezmann saapui Barcelonaan viime kesänä Atléticosta noin 120 miljoonalla eurolla.

Griezmann on tehnyt tällä kaudella yhteensä 14 maalia, mutta on jäänyt usein kentällä pelin ulkopuolelle ja edelleen näyttää siltä, ettei Griezmann ole täysin sopeutunut uuteen joukkueeseensa.

Rivaldo odotti Griezmannilta enemmän. Rivaldon mukaan Griezmann muistuttaa Philippe Coutinhoa. Barcelona lainasi Coutinhon viime kesänä Bayern Müncheniin.

– Hän muistuttaa minua Coutinhosta. Griezmann on maailmanmestari ja tuntee loistavasti espanjalaisen jalkapallon, jonka vuoksi odotin häneltä enemmän. Etenkin, koska tällä kaudella Coutinho ei ole edes joukkueessa ja Ousmane Dembélé ja Luis Suárez ovat loukkaantuneina, 133 maalia Barcelonalle aikoinaan tehnyt Rivaldo totesi Betfairille.

Rivaldon mielestä Barcelonan ei kuitenkaan kannata myydä Griezmannia ainakaan vielä.

– Uskon edelleen, että hän voi olla käänteentekevä ja ratkaiseva pelaaja, joten meidän on odotettava vielä, kykeneekö hän sopeutumaan Barcelonaan. Ainakin hänellä on riittävästi taitoa siihen.