28-vuotias Antoine Griezmann sai sunnuntaina Albaniassa 30 A-maajoukkuemaalia täyteen. Griezmann latasi kovalla laukauksella 30. peliminuutilla Leo Dubois’n hyvästä syötöstä EM-karsintapelin loppunumeroiksi 0-2. Corentin Tolisson tekemään avausmaaliin Griezmann kirjautti syöttömerkinnän.

Barcelonaan kesällä siirtyneelle Griezmannille maali merkitsi nousua vasta kahdeksantena ranskalaispelaajana 30 maalin kerhoon. Kyseisessä klubissa jäseninä on pelkkää eliittiä. Griezmann nousi nyt tasoihin vuoden 1991 Ballon d’Or-voittaja Jean-Pierre Papinin ja yksien MM-kisojen maaliennätyksen (13 maalia vuoden 1958 turnauksessa) haltijan Just Fontainen kanssa.

Seuraavan legendan selkäkin on vain maalin päässä, sillä toinen Ballon d’Or-voittaja (vuonna 1998), Real Madridin nykyinen valmentaja Zinedine Zidane teki maajoukkueurallaan 31 maalia. Vuoden 2000 EM-finaalin ratkaissut David Trezeguet on enää neljä maalia edellä.

Nykyinen maajoukkuetoveri Olivier Giroud on summannut Ranskan paidassa 39 maalia, ja on jo kahden maalin päässä kolmesti putkeen (1983-1985) Ballon d’Orin voittaneesta Michel Platinista. Ranskan A-maajoukkueen kaikkien aikojen maalipyssy, Arsenal-ikoni ja Montreal Impactin tuore valmentaja Thierry Henry on sentään Griezmannia vielä 21 maalia edellä.

OptaJean

@OptaJean
8 – Antoine Griezmann is the 8th player to score at least 30 goals with France after Fontaine, Platini, Papin, Trezeguet, Henry, Zidane & Giroud. Select. #ALBFRA

Squawka

@Squawka
France's all-time top goalscorers:

🇫🇷 Thierry Henry (51)
🇫🇷 Michel Platini (41)
🇫🇷 Olivier Giroud (39)
🇫🇷 David Trezeguet (34)
🇫🇷 Zinedine Zidane (31)
🇫🇷 Antoine Griezmann (30) 🆕
🇫🇷 Just Fontaine (30)
🇫🇷 Jean-Pierre Papin (30)

Griezmann puts himself among French greats. 🤩