Keskiviikon ensimmäinen La Liga -ottelu Granada-Valencia sai varsin kummallisen luonteen toisen jakson puolivälin jälkeen. Ottelun erotuomari Adrián Cordero Vega nosti nimittäin punaisen kortin taskustaan peräti kolme kertaa noin kuuden minuutin sisällä, vaikkei mitään kummoisempia käsirysyjä tai nujakoita nähtykään.

Ensimmäisenä ulosajettiin Valencian oikea laitalinkki Jason. Granadan toppari Domingos Duarte tuuppasi ensin Jasonia. Sitten tämä potkaisi turhautuneena maassa maatessaan vastustajaa kostona pohkeeseen. Tempusta olisi voinut nostaa kenties suorankin punaisen, mutta Jasonilla oli avausjaksolta varoitus alla, ja hän lensi ulos toisen keltaisen myötä.

Vain kolme minuuttia myöhemmin Valencia joutui jo kahden miehen vajaalle. Goncalo Guedes kaatui nyt nurmen pintaan kaksinkamppailun jälkeen ja jäi turhaan anelemaan Cordero Vegalta joukkueelleen vapaapotkua. Koska sellaista ei herunut, huusi Guedes tuomarille jotain. Ilmeisesti sanavalinnat olivat sen verran painokelvottomia, että tuomari päätti ajaa portugalilaisen suoralla punaisella ulos.

Peli oli ennen ulosajoja 1-1-tilanteessa, ja Granada näytti saavan suurta hyötyä kahden miehen ylivoimasta. Tuo ylivoima kuitenkin puolittui vain hetken päästä Guedesin punaisen jälkeen, kun punainen nousi vuorostaan Domingos Duartelle. Duarte levitti jalkansa polvitaklausta muistuttaneeseen kamppiin täysin tahallisesti keskialueella, kun Valencian pelaaja oli kirmaamassa pallon kanssa karkuun. Ruma temppu tasoitti puntteja, ja kentälle jäi enää 19 pelaajaa.

M•A•J

@Ultra_Suristic
36mins: Granada 0-1 Valencia
45+3mins: Granada 1-1 Valencia
70mins: Valencia red card
73mins: Valencia red card
76mins: Granada red card
#GRAVAL

Edellisen kerran La Ligassa oli nähty kolme ulosajoa yhden ottelun aikana kaudella 2014-2015. Tuolloin tällaisia pelejä oli kaksikin kappaletta. Viime kaudella pelatussa Getafe-Villarrealissa nostettiin neljä punaista korttia, mutta kaikki ulosajot nähtiin vasta pelin päätyttyä. Kaukana ei ollut neljäs ulosajo tänäänkään, sillä Daniel Wass ja Kenedy olivat ryhtyä käsirysyyn sivurajalla vielä ottelun lisäajalla. Joukkueiden muut jäsenet saivat kuitenkin tilanteen rauhoitettua.

Pedro Martin

@pedritonumeros
Últimos partidos de Primera con tres expulsiones:
2014-15 Levante-Granada (Álvarez Izquierdo)
2014-15 Real Sociedad-Córdoba (Velasco Carballo)
2020-21 Granada-Valencia (Cordero Vega)

En el Getafe-Villarreal de 2019-20 hubo 4 expulsiones después de terminar el partido.

Kolmen ulosajon lisäksi myös maaleja nähtiin kolme, sillä ylivoimalla pelannut Granada tuuletti voittomaalia 86. minuutilla, kun 38-vuotias Jorge Molina puski taidokkaasti Alberto Soron keskityksen verkkoon. Molemmat pelaajat tulivat vaihdosta sisään toisella puoliajalla. Ensimmäisen puoliajan vastasivat ensin Valencian Kevin Gameiro ja sitten Granadan Kenedy.

Molinasta tuli sarjakauden kolmannen maalinsa myötä La Liga -historian viidenneksi vanhin maalintekijä.

Pedro Martin

@pedritonumeros
Jugadores más viejos en marcar en Primera:
Donato (40 años y 138 días)
César (39 años y 279 días)
Di Stéfano (39 años y 231 días)
Ben Barek (38 años y 307 días)
JORGE MOLINA (38 años y 252 días)
Puskás (38 años y 233 días)

Ulosajettujen pelaajien lisäksi Cordero Vega varoitti ottelussa kuutta muuta pelaajaa. Minään erityisen korttiherkkänä tuomarina Cordero Vegaa ei voi pitää, sillä kauden aiemmissa seitsemässä ottelussaan hän oli nostanut keskimäärin 4,5 varoitusta/peli, ja vain kerran punaisen kortin, senkin kahdella keltaisella.