Raúl González nousi kesäkuussa Real Madridin reservijoukkueen Castillan päävalmentajaksi.

Castillan kausi Real Madridin seuralegendan valmennettavana on lähtenyt heikosti käyntiin. Castilla on Segunda B:ssä vain kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella ja on hävinnyt kolme peräkkäistä ottelua.

Castilla on lohkonsa ainoa joukkue, joka ei ole voittanut vieraskentällä vielä otteluakaan. Lohkon kärjessä oleva Atlético Baleares on jo 17 pisteen päässä Raúlin Castillasta, kun sarjaa on pelattu 12 kierrosta. Castilla on voittanut tällä kaudella kolme sarjaottelua.

Jos Castillan alkukausi on ollut vaikeaakin vaikeampi, ei sen otteluohjelma helpotu – päinvastoin. Castilla vierailee seuraavalla kierroksella Atlético Balearesin isännöitävänä. Atlético Baleares on voittanut kaikki kotiottelunsa ja menettänyt vain kahdesti pisteitä koko kauden aikana.

Kahden viikon kuluttua Atlético B isännöi Castillaa. Paikallisvastustaja on lohkossa toisena 12 pistettä Castillaa edellä ja on koko lohkon eniten maaleja tehnyt joukkue. Viime kaudella Castilla sijoittui Segunda B:n lohkossaan neljänneksi ja ylsi nousukarsintoihin, mutta ei onnistunut nousemaan toiseksi korkeimmalle sarjatasolla Segundaan.