Uutisoimme eilen siitä, kuinka Atlético on kiinnostunut Celtan Maxi Gómezista.

Marcan mukaan Atléticon uruguaylaiskaksikko Josema Giménez ja Diego Godín ovat houkutelleet maajoukkuetoveriaan Atléticoon. Kummatkin ovat puhuneet henkilökohtaisesti kärjen kanssa ja toivoneet Gómezin siirtyvän Atléticon riveihin.

Atléticon tavoite on hankkia uruguyalaishyökkääjä riveihinsä tammikuun siirtoikkunan aikana. Atlético haluaa Gómezista Diego Costan paikkaajan. Costan varvas leikattiin keskiviikkona Brasiliassa ja kärki on sivussa noin 8-10 viikkoa.

Atléticon päävalmentaja Diego Simeone on tiettävästi hyvin tykästynyt 22-vuotiaaseen maalintekijään. Gómez on iskenyt kuluvalla sarjakaudella 12 ottelussa jo seitsemän maalia. Viime kaudella täysosumia syntyi komeat 19 kappaletta.

Gómezilla on nykyisessä sopimuksessaan 50 miljoonan euron ulosostopykälä. Atlético ei ole kuitenkaan Marcan mukaan valmis maksamaan kyseistä summaa Celtalle Gómezista.