Athletic Bilbao tiedottaa kotisivuillaan vahvistaneensa joukkuettaan Ibai Gómezilla. Alavésista siirtyvä Gómez solmi Athleticin kanssa kesään 2022 ulottuvan sopimuksen.

29-vuotias Gómez on syntynyt Bilbaossa ja hän siirtyi Athleticiin ensi kerran kesällä 2010. Kuuden seurassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Alavésiin kesällä 2016, ja palaa siis nyt takaisin kotiin.

Athletic Club

@AthleticClub
Ibai Gómez regresa al Athletic Club - ath.tw/2FkXodg #AthleticClub 🔴⚪️

Athletic ja Alavés sopivat siitä, ettei Gómezin sopimuksessa ollutta 10 miljoonan euron ulosostopykälää tarvinnut maksaa. AS:n mukaan Athletic maksaa siirrosta sen sijaan vain 4 miljoonaa euroa.

Taitavana harhauttelijana ja erikoistilannespesialistina tunnettu oikea laitahyökkääjä on pelannut Alavésin kaikissa 18 sarjaottelussa tällä kaudella, ja useimmissa niistä avauksessa. Tilastoihin Gómezille on kirjattu kolme maalia ja kaksi maalisyöttöä. Kaikkiaan 182 La Liga -ottelussa Gómez on tehnyt 28 maalia ja syöttänyt 26.

Ibai Gómezista olivat huhujen mukaan kiinnostuneita myös ainakin Leeds, Leicester, Celta Vigo, Real Sociedad, Eibar ja Sporting Lissabon. Mies halusi kuitenkin mieluiten palata takaisin kotikaupunkiinsa.

Alavés oli valmis tinkimään ulosostoklausuulista saadakseen pelaajasta edes jonkinlaisen korvauksen. Gómezin sopimus kun olisi umpeutunut tulevana kesänä, ja tällöin Athletic olisi voinut napata pelaajan veloituksetta.