Gironan putoaminen Segundaan varmistui lauantai-iltana La Ligan viimeisellä kierroksella.

Girona kohtasi Alavésin vieraissa ja hävisi baskiseuralle lopulta maalein 2-1.

Gironan olisi pitänyt voittaa Alavés useammalla maalilla ja samaan aikaan toivoa, että jo sarjasta pudonnut Rayo voittaisi Celtan Balaídosilla. Celtan ja Rayon välinen kamppailu päättyi 2-2 -tasapeliin.

Katalonialaisseura pelasi La Ligassa kaksi peräkkäistä kautta, jotka olivat Gironan seurahistorian ensimmäiset pääsarjakaudet. Gironan kaudesta tekee kummallisen se, että seura on kyennyt voittamaan niin Real Madridin, Valencian kuin Sevillankin ja nappaamaan tasapelit Barcelonasta ja Atléticosta. Girona pudotti myös Atléticon Copasta.

Samaan aikaan toisaalla Huesca pelasi historiansa ensimmäisen pääsarjakauden päätösottelua. Viikko sitten putoamisensa varmistanut Huesca voitti Leganésin maalein 2-1.

Mielenkiintoista ottelussa oli se, että Huesca-toppari Martín Mantovani viimeisteli ottelun kaikki maalit. Mantovani on yksi suurimmista Leganésin seuralegendoista. Argentiinalainen vei entisen seuransa johtoon epäonnekkaalla omalla maalillaan, mutta onnistui nostamaan Huescan puskumaaleillaan voittoon.

34-vuotias Mantovani ei ollut onnistunut maalinteossa päättyneellä kaudella ennen Leganés-ottelua. Samalla Mantovani teki lauantaisessa ottelussa enemmän maaleja kuin kahdella Leganésin kanssa La Ligassa vietetyllä kaudella yhteensä.