Useat espanjalaisseurat ovat palanneet kuluvan viikonlopun aikana harjoituksiin.

Seurat ovat tehneet pelaajilleen koronavirustestit.

Real Sociedadin Álex Remiro, Atléticon Renan Lodi ja Granadan Yangel Herrera ovat antaneet positiivisen koronavirusnäytteen. Kolmikko osallistuu harjoituksiin vasta sitten, kun ovat antaneet kaksi peräkkäistä negatiivista näytettä.

Atlético palasi harjoituksiin lauantaina ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen. Pelaajat harjoittelivat muutaman pelaajan porukoissa. Joukkueharjoituksien odotetaan alkavan muutaman viikon sisällä.

– Olin ennemminkin innokas kuin jännittynyt harjoituskeskukseen saapuessani. Pääsin näkemään joukkuetovereitani ja harjoittelemaan heidän kanssaan. Viimein näin myös pallon kentällä. Se oli puhdasta innokkuutta, Atléticon Josema Giménez totesi seuran haastattelussa.

– Ensimmäiset harjoitukset ovat takana ja näin pitkän tauon jälkeen ne olivat haastavia. Tauon huomasi jaloissa, mutta nautin tästä hyvin paljon. Nautimme tästä, koska olimme niin pitkään poissa ja pystyimme poistumaan kotoamme, Giménez sanoi.

La Ligan odotetaan jatkuvan kesäkuussa.