Barcelona yritti hankkia Eric Garcían Manchester Citystä tammikuun siirtoikkunassa.

Seurat neuvottelivat topparin siirtosummasta, joka olisi ollut noin kolme miljoonaa euroa, mutta talousvaikeuksien kanssa kamppaileva Barcelona päätti odottaa ja solmii oman kasvattinsa kanssa sopimuksen kuluvan kauden jälkeen.

Garcían sopimus Manchester Cityn kanssa päättyy tähän kauteen.

Barcelonan puheenjohtajaehdokas Víctor Font väittää Garcían siirtyneen seuraan jo tammikuussa, jos Barcelonalla olisi ollut puheenjohtaja. Puheenjohtajavaalit siirtyivät tammikuulta maaliskuulle koronarajoitusten vuoksi.

– Olen surullinen siitä, että vaaleihin liittyvien syiden vuoksi García ei päässyt siirtymään Barcelonaan tammikuussa. Jos vaalit olisi pidetty ajallaan tammikuussa, olen varma, että García olisi jo täällä. Olisi ollut samantekevää, kuka olisi voittanut vaalit, Font totesi vaalikampanjatilaisuudessaan.

Barcelonalaismedioiden mukaan Barcelona ja García ovat jo päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksen henkilökohtaisista ehdoista.