Borja Garcés siirtyi Atléticosta lainalle Leganésiin elokuussa.

22-vuotias espanjalaiskärki oli Atléticon edustusjoukkueen mukana harjoituskaudella ja onnistui maalinteossakin, mutta matka jatkui lainalle Madridin esikaupunkialueelle.

Laina on lähtenyt heikosti käyntiin, sillä Leganés on pelannut surkean alkukauden ja Garcés on päässyt vain kahdesti avauskokoonpanoon. Leganésin pitäisi taistella noususta La Ligaan, mutta seura on 20. sijalla Segundassa. Garcés ei ole vielä avannut maalitiliään.

Garcés joutui todellisen mediamylläkän kohteeksi lauantaina, kun Leganés hävisi Tenerifelle Butarquella 1-2. Garcésia ei nimetty Leganésin kokoonpanoon.

Ottelun jälkeen Leganésin päävalmentaja Asier Garitano paljasti Garcésin matkustaneen Melillaan veljensä häihin ilman seuran lupaa. Garitano sanoi, ettei Garcés pelaa enää otteluakaan hänen alaisuudessaan Leganésissa.

– Tiedän, mitä on tapahtunut ja mitä on tehtävä. Hän oli pelaaja, jonka halusin joukkueeseeni, mutta en hyväksy tuollaista. Oli tilanne sitten mikä hyvänsä. Niin pitkään kuin valmennan Leganésia, ei hän pelaa täällä otteluakaan, Garitano totesi.

Garcésin edustajat sanoivat madridilaislehdistölle, että hyökkääjä pyysi jo tiistaina Garitanolta lupaa osallistua veljensä häihin, mutta ei saanut sitä. Garcés palasi Madridiin lauantaina noin neljän aikaan päivällä, kun ottelu käynnistyi klo 22.00.

Lähde: MARCA