Siirtoasioihin erikoistunut toimittaja Fabrizio Romano kertoi tiistai-iltana Twitterissä, että Barcelona ja AC Milan neuvottelevat 24-vuotiaan vasemman laitapuolustajan Junior Firpon siirrosta. Seurat ovat neuvotelleet aikaisemminkin samasta pelaajasta tuloksetta, mutta nyt siirto lienee aiempaa todennäköisempi.

Junior Firpo siirtyi Barcelonaan Real Betisistä 18 miljoonan euron siirtosummalla kesällä 2019. Hän ei ole kuitenkaan nauttinut sen paremmin Ernesto Valverden, Quique Setiénin kuin Ronald Koemaninkaan luottamuksesta, ja tähti on ollut laskussa.

Vielä kaudella 2019-2020 Firpo pelasi 17 sarjaottelua, mutta viime kaudella peliminuutteja kertyi vain 285, seitsemään La Liga -peliin jaettuna. Mestarien liigan kuudessa pelissä minuutteja herui 253.

[readmore from=Firpo-Junior]

Valmentajat eivät ole olleet tyytyväisiä Junior Firpon puolustussuunnan pelaamiseen. Vaikka Firpo onkin etenkin hyökkäyssuuntaan onnistunut välillä hyvinkin, Jordi Alban kausikortti avaukseen ei anna korvaajille paljon tilaisuuksia.

Junior Firpolla oli viime kesänä mahdollisuus siirtyä Valioliigaan ja talvella Granada havitteli miestä lainalle. Jo silloin Milan oli myös hänestä kiinnostunut, ja nyt edessä on uusi yritys. Barcelona haluaa Junior Firposta tiettävästi noin 10 miljoonan euron korvauksen.

Fabrizio Romano

@FabrizioRomano
AC Milan have re-opened talks with Barcelona for Junior Firpo as potential new signing. The agreement with Real Madrid for Brahim Diaz on loan + buy option is expected to be completed in the next days. 🇪🇸🔴 @DiMarzio #FCB #ACMilan

Lähde: AS