Barcelona hankki viime kesänä Júnior Firpon Betisistä noin 18 miljoonalla eurolla.

23-vuotias laitapuolustaja jäi tällä kaudella pienelle vastuulle ennen koronaviruspandemiaa.

Júnior pelasi 17 ottelussa noin tuhat minuuttia, ja La Ligassa Júnior on päässyt vain yhdeksän kertaa avauskokoonpanoon – ja nekin johtuivat pitkälti Jordi Alban loukkaantumisongelmista.

AS:n mukaan on hyvin mahdollista, että Júnior poistuu Barcelonasta kuluvan kauden jälkeen.

Barcelona hakee Júniorille jo korvaajaa ja muun muassa katalonialaislehdissä pyörineiden siirtohuhujen mukaan seura on kiinnostunut PSG:n Layvin Kurzawasta, Bayern Münchenin Juan Bernatista ja Juventuksen Mattia De Scigliosta.

Júnior ei sen sijaan halua poistua Barcelonasta, vaikka seura pitääkin pelaajan myymistä mahdollisena. Júnior uskoo kykenevänsä edelleen menestymään seurassa, vaikka ensimmäinen kausi onkin mennyt penkin alle.