Barcelona pelasi sunnuntaina luultavasti koko alkukauden parhaan ottelunsa, kun se kaatoi Levanten suvereenin hallinnan jälkeen 3-0. Alussa tahtipuikkoa heiluttivat kentällä olleet hollantilaiset, kun Memphis Depay teki rankkarista kauden kolmannen maalinsa ja Luuk de Jong tuuletti ensimmäistä maaliaan Barcelonan pelaajana.

Lopussa show’n varasti kuitenkin 18-vuotias Ansu Fati, joka vaihdettiin kentälle kymmenen minuuttia ennen loppua. Siinä ajassa Fati ehti tehdä komean maalin. Paluuta oli odotettu, sillä polvivaivoista kärsinyt Fati oli ollut sivussa lähes 11 kuukautta.

– Pelasimme hyvin, ja yleisö kannusti meitä alusta lähtien. Tunnelma oli positiivinen ja kun Ansu palasi kentälle, oli se hieno hetki kaikille. Tänä iltapäivänä stadionilla oli paljon energiaa, Barcelonan valmentajana eilen toiminut Alfred Schreuder kommentoi lehdistötilaisuudessa.

– Yleisön reaktio sanoo Ansusta kaiken. Hän on loistava pelaaja. Hän pystyy tekemään maalin tyhjästä. Tiesimme, että hän voi pelata 15 minuuttia, mutta tämä oli ensimmäinen askel. Ansun kanssa pitää olla kärsivällinen. Hän on ollut pitkään sivussa, ja olemme iloisia, että hän on palannut ja on valmis pelaamaan.

Toimitsijakiellossa ollutta Ronald Koemania päävalmentajana paikannut Schreuder kiitteli vuolaasti yleisön joukkueelle antamaa energiaa ja muistutti toimittajia siitä, että Fatin ohella myös muu joukkue pelasi hyvin.

– Jos kaikki pelaajat ovat kunnossa, meillä voi olla suurenmoisia aloituskokoonpanoja ja enemmän vaihtoehtoja. On tärkeää, että pelaajat palaavat pelikuntoon. Tänään näimme joitain hetkiä, jotka saavat meidät ajattelemaan sitä Barcaa, jonka kaikki haluavat nähdä.

Ansu Fati on nuoresta iästään huolimatta jo suhteellisen kokenut pelaaja, mutta kentällä nähtiin useita muitakin nuoria. Avauskokoonpanossa pelasivat puolustajat Óscar Mingueza, 22, Sergiño Dest, 20, sekä Eric García, 20, ja keskikentällä 19-vuotias Nico sekä 17-vuotias Gavi. Vaihdosta kentälle otettiin Fatin ohella 22-vuotiaas Ronald Araújo ja Riqui Puig sekä 18-vuotias Yusuf Demir.

– Jos nuoret osoittavat olevansa hyviä, he pelaavat. Näimme sen viime kaudella Ilaix Moriban kanssa. Jos pelaaja on nuori ja hyvä, hän saa pelata jatkuvasti. Tämän päivän aloituskokoonpano osoittaa sen. Se on Barcan tulevaisuus, Schreuder heitti.

Tyytyväinen pelin kulkuun ja Ansu Fatin paluuseen oli myös toppari Eric García.

– Kannattajat ansaitsivat tällaisen ottelun. Pelasimme hyvin täydet 90 minuuttia. Olemme tyytyväisiä, mutta tämä on vasta alkua. Nyt meidän pitää ajatella Mestarien liigaa, García totesi.

– Ansu on ystäväni, ja olen varttunut hänen kanssaan. Pelasimme samaan aikaan juniorijoukkueessa. Hän ansaitsee tämän. Hän on luontainen lahjakkuus, ja tuon tyyppisillä pelaajilla on tätä magiaa.

– Tämä on kuitenkin vasta alkua. Joissain peleissä hänellä tulee vaikeuksia, koska hän on ollut pitkään sivussa. Tänään hän kuitenkin näytti, millainen pelaaja hän on.

Huomionarvoinen ja kunnioitettava aplodeeraus Fatille tuli myös Atlético Madridin leiristä, sillä Atléticon João Félix arvosti Fatin hienoa paluumaalia urheiluhenkisesti taputusemojein. Atlético Madrid ja Barcelona kohtaavat seuralla La Liga -kierroksella.