Ansu Fati debytoi Espanjan maajoukkueessa aikuisten tasolla Saksaa vastaan torstai-iltana. Peliminuuttien saaminen tarkoitti myös sitä, että 17-vuotias superlupaus sitoutui edustamaan Espanjan maajoukkuetta eikä näin ollen voi enää muuttaa mieltään.

Fati olisi voinut vaihtoehtoisesti valita Portugalin tai Guinea-Bissaun maajoukkueen. Hän kuitenkin luopui synnyinmaansa Guinea-Bissaun kansalaisuudesta vuonna 2019 saadakseen Espanjan kansallisuuden ja voidakseen edustaa ”La Rojaa” maajoukkuetasolla.

Barcelonan nuori tähti on oikeutettu myös Portugalin kansalaisuuteen isovanhempiensa kautta, sillä Guinea-Bissau oli ennen Portugalin siirtomaa.

Fati debytoi Espanjan alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa 11. lokakuuta 2019, mutta aikuisissa ensiesiintyminen Espanjan paidassa tuli torstaina Nations Leaguessa 1−1-tasapelissä. Fatista tuli Espanjan maajoukkuehistorian toiseksi nuorin debytantti.

Fatin debytti oli loistokas, sillä hän sai pallon maaliin kahdesti. Molemmat osumat kuitenkin hylättiin. Ensimmäisessä osumassa syötön antanut Dani Carvajal oli paitsiossa, ja lisäajalla tullut puskuosuma kumottiin Sergio Ramosin rikkeen takia.

Fatin edustusoikeudesta käytiin viime vuonna kovaa taistelua. Espanja oli sinnikkäin ja sai voitettua La Masian kasvatin itselleen. Fatin isä Bori Fati toivoi vielä ennen lopullista valintaa portugalilaisen A Bolan jutussa, että hänen poikansa edustaisi Portugalia.

− Kaikki on Ansun päätettävissä, mutta tiedän, että hän haluaisi pelata Portugalin maajoukkueessa. Kun hän on kotona, hänellä on aina Portugalin paita päällään, Bori Fati kommentoi vuosi sitten.

Bori Fati oli pettynyt, kun Ansu Fati otti vastaan Espanjan kansalaisuuden viime lokakuussa.

− Unelmani oli nähdä poikani edustamassa Portugalin maajoukkuetta, ja uskon, että Portugalin edustaminen oli hänenkin unelmansa, mutta nyt siitä tuli vaikeaa, isä harmitteli.