Barcelonan puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu toivoo, että laitahyökkääjä Ansu Fati pelaa koko uransa seurassa.

Fati, 17, liittyi Barcelonan organisaatioon vuonna 2012 ja debytoi seuran edustusjoukkueessa viime syksynä. Hänen ensimmäinen kautensa ykkösmiehistössä on ollut jymymenestys; Fati on pelannut 32 ottelua tehden niissä yhteensä kahdeksan maalia ja syöttäen yhden.

Lehtitietojen mukaan Manchester United on tavoitellut Fatia viime aikoina. Bartomeu kertoi Diario Sportin haastattelussa, että Barcelona ei ole saanut nuorukaisesta konkreettisia tarjouksia, mutta monet seurat ovat ilmaisseet kiinnostuksensa Fatiin.

– Barçan vastaus on aina ollut ”ei”. Ansu ei ole myytävänä, hän on korvaamaton tämän seuran tulevaisuutta ajatellen, kommentoi Bartomeu.

– Hän edustaa La Masiaa, sillä hän on tullut akatemiastamme.

– Hän nousi alle 19-vuotiaiden joukkueesta ykkösjoukkueeseen, eikä moni ole tehnyt samaa.

– Barça ei voi myydä Ansua, vaikka se saattaisi tuntua yhdeltä vaihtoehdolta rahan keräämiseen tämän pandemian aikana. Emme ole ikinä harkinneet hänen myymistään, päinvastoin. Me haluamme auttaa häntä kehittymään ja pidentää hänen aikaansa täällä siten, että hän pelaa Barçassa koko loppuelämänsä.

Fati avasi maalitilinsä ykkösmiehistössä viime elokuussa Osasunaa vastaan. Kuva: Getty Images

Fati allekirjoitti viime joulukuussa uuden sopimuksen, joka ulottaa kesään 2022 asti. Bartomeun mukaan Barcelona on kuitenkin tekemässä Fatille jo uutta diiliä, sillä hän täyttää lokakuussa 18 vuotta. Näin ollen hänelle voidaan tehdä ammattilaisopimus edustusjoukkueeseen.

– Hän allekirjoitti sopimuksen reservijoukkueen pelaajana. Nyt suunnitelmana on nostaa hänet ykkösjoukkueeseen. Hänen joulukuussa allekirjoittamassaan sopimuksessa otettiin tämä huomioon.

– Hän nousee ykkösjoukkueeseen, koska hän on ansainnut paikkansa siellä.

Bartomeu ei ole välittänyt kehujaan Fatille henkilökohtaisesti, mutta sanoi keskustelleensa nuorukaisen edustajien kanssa.

– Olen sanonut heille, että sillä ei ole väliä, minkälaisia tarjouksia saamme. Me emme aio neuvotella [Fatin myynnistä] kenenkään kanssa.