Espanjan maajoukkueen päävalmentaja Robert Moreno on sanonut, että hän pitää Ansu Fatin pelaamista ensi kesän EM-kisoissa mahdollisena. Fati on vasta saanut Espanjan kansalaisuuden, mutta hänet on jo kutsuttu alle 21-vuotiaiden maajoukkueen mukaan.

Barcelonan teinisensaatio on aloittanut kauden todella hyvin. Fati on vasta 16-vuotias, ja koska hän on syntynyt lokakuussa, olisi hän 16 vielä EM-kisojen aikaan.

EM-kisojen historian nuorimman pelaajan ennätystä pitää hallussaan hollantilainen Jetro Willems, joka pelasi vuoden 2012 turnauksessa 18 vuoden ja 71 päivän ikäisenä. Fati rikkoisi kisoihin osallistuessaan ennätyksen heittämällä.

− En sulje pois sitä mahdollisuutta, että hän pelaisi vuoden 2020 EM-turnauksessa. Olisi hölmöä sanoa, ettei hän ole mukana, Moreno muotoili.

Lähde: Marca