Barcelonan laitahyökkääjän Ansu Fatin on saatava Espanjan passi ensi keskiviikkoon mennessä, jos hän haluaa edustaa maata loka-marraskuussa alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa, kertoo Diario Sport.

Lehden mukaan Espanjan jalkapalloliiton RFEF:n on tuolloin esitettävä alustava 50 pelaajan listansa kisoja varten. Noista pelaajista 21 valitaan edustamaan Espanjaa Brasiliassa pelattavaan turnaukseen.

Diario Sport kertoo, että RFEF on luottavainen asian hoitumisen suhteen ajallaan.

Lokakuun lopussa 17 vuotta täyttävä Fati on lyönyt Barcelonan kannattajat ällikällä. Hän debytoi Barcelonan edustusjoukkueessa tällä kaudella, mutta on pelannut La Ligassa jo kolmessa ottelussa, joissa hän on tehnyt yhteensä kaksi maalia ja syöttänyt yhden. Tiistaina hän oli Barcelonan avauksessa Mestarien liigassa Borussia Dortmundia vastaan.

Tällä hetkellä Fati voisi edustaa maajoukkuetasolla Guinea-Bissauta tai Portugalia.

Espanja pelaa U17 MM-kisoissa alkulohko E:ssä Argentiinan, Tadžikistanin ja Kamerunin kanssa.