Sevilla ja Villarreal etenivät torstai-iltana Eurooppa-liigan pudotuspeleihin. Sevilla voitti kotonaan Krasnodarin maalein 3-0 ja Villarreal kukisti Spartak Moskovan Cerámicalla luvuin 2-0.

Quique Setiénin Real Betis jäi maalittomaan tasapeliin luxemburgilaisen Dudelangen vieraana, mutta Betis oli varmistanut jatkopaikkansa jo aiemmin. Betis voitti Sevillan ja Villarrealin tapaan lohkonsa, sillä Olympiakos kaatoi Kreikassa AC Milanin ja jätti italialaisjätin ulos jatkopeleistä.

Sevilla oli torstai-iltana pakkovoiton edessä napatakseen paikan pudotuspeleissä. Sevilla pisti ottelun pakettiin jo välittömästi ottelun alkuminuuteilla, kun Wissam Ben Yedder iski kaksi maalia ensimmäisen kymmenen minuutin aikana.

– Rakastan tätä yleisöä samalla tavalla kuin he rakastavat minua, Ben Yedder iloitsi ottelun jälkeen.

Éver Banega viimeisteli loppuluvut toisen jakson alussa ja Sevilla eteni jälleen pudotuspelivaiheeseen Euroopassa.

Villarreal pelasi niin ikään jatkopaikasta Spartak-ottelussaan. Espanjalaisseuran lähtökohdat illan otteluun eivät olleet parhaasta päästä, koska Villarreal oli antanut alkuviikolla kenkää Javi Callejalle. Callejan korvaajaksi seuraan saapunut Luis García Plaza oli heti kovan paikan edessä debyytissään, mutta suoriutui siitä loistavasti.

Samu Chukwueze vei Villarrealin johtoon jo kymmenen minuutin jälkeen. Ottelun viimeinen osuma nähtiin toisen jakson alussa Karl Toko Ekambin toimesta. Maali oli kamerunilaishyökkääjän kauden yhdeksäs.

García Plaza oli luonnollisesti tyytyväinen Villarrealin peliesitykseen.

– Olemme todella tyytyväisiä. Tämä seura tarvitsi ilonaiheita ja tänään saimme niitä. Meidän oli parannettava moraaliamme ja mielestäni tänään näimme sellaista Villarrealia, jota on syytä odottaakin, García Plaza avasi.

Jokainen kolmikosta voitti omat lohkonsa. Seitsemän espanjalaisseuraa osallistui euroturnauksien lohkovaiheisiin syyskaudella ja vain Valencia ei onnistunut nappaamaan pudotuspelipaikkaa Mestarien liigassa. Valencia jatkaa silti eurokauttaan Eurooppa-liigan pudotuspeleissä.