Real Betisin laitapuolustaja Emerson sanoo olevansa valmis siirtymään Barcelonaan.

Brasilialaispakki Emerson, 21, siirtyi Espanjaan viime vuonna kotimaansa pääsarjaseura Atlético Mineirosta. 12,7 miljoonan euron siirto toteutettiin siten, että Barcelona ja Betis maksoivat kummatkin puolet siirtosummasta ja molemmat säilyttävät 50 prosenttia hänen pelaajaoikeuksistaan. Emerson liittyi Betisiin, mutta Barcelonalla on mahdollisuus hankkia hänet itselleen kuudella miljoonalla eurolla ensi vuonna.

Lehtitietojen mukaan Barcelonan päävalmentaja Quique Setién haluaisi kuitenkin entisen suojattinsa jo tulevana kesänä riveihinsä.

Emerson kertoi AS:n haastattelussa, että hän on oppinut Setiénin ja Betisin nykyisen käskyttäjän Rubin alaisuudessa paljon etenkin puolustamisesta, johon hänen ei vielä Brasiliassa tarvinnut keskittyä niin paljon.

– Minä hyökkään paljon, mutta se on vaikeampaa puolustuslinjassa. Rupesin tekemään töitä sen eteen. Totuus on, että Brasiliassa minun ei tarvinnut tehdä näin paljon töitä puolustajana. Euroopassa keskitytään tilojen sulkemiseen ja taktiikoihin paljon enemmän kuin siellä.

Emerson uskoo olevansa valmis seuraavan askeleen ottamiseen.

– En uskonut, että nousisin tälle tasolle näin pian. Tämä kausi on varmasti elämäni paras. Asiat ovat edenneet niin nopeasti. Olen nuori, mutta olen valmis pelaamaan missä tahansa joukkueessa.

– Kyllä, olen valmis pelaamaan Barcelonassa.

– Minua ei pelota yhtään. Barcelonassa pelaaminen on ollut unelmani lapsesta asti. Olen aina ollut Barcelonan kannattaja, koska siellä on pelannut niin paljon brasilialaisia tähtiä, kuten Ronaldinho ja Dani Alves. Ihailen heitä myös Lionel Messin ja Éric Abidalin takia.

– Minulla on neljä idolia: Dani Alves, Cafu, Roberto Carlos ja Marcelo. Monet vertaavat minun tarinaani Alvesiin. Hän on esikuvani. Minäkin haluan pelata Mestarien liigassa Barcelonan kanssa ja voittaa mahdollisimman paljon pokaaleja.