Siirtoikkuna meni kiinni vajaa pari viikkoa sitten, mutta seuraavia pelaajasiirtoja puuhataan jo.

Sport kertoo, että Barcelona on sopinut tammikuun ensimmäisestä siirrostaan. Kyseessä on Lyonin hyökkääjä Memphis Depay, jota Barca yritti hankkia jo kesän/syksyn siirtoikkunassa.

Barcelona oli jo sopinut asioista Depayn kanssa ja Lyonkin olisi ollut suostuvainen myymään hollantilaisen. Akuutissa rahapulassa rypevä Barca ei kuitenkaan saanut pelaajia myytyä, joten se ei saanut lupaa uusien pelaajien hankkimiseen.

Depayn sopimus päättyy kuluvan kauden jälkeen, joten hän on yhä edullisemmin saatavilla tammikuun siirtoikkunassa. Sportin mukaan talvisiirrosta on jo sovittu, mutta edelleen kauppa riippuu yhden ehdon täyttymisestä: Barcelonan on saatava joku myytyä.

Sport kertoo, että Depayta varten Barcelona on halukas luopumaan hyökkäyspään pelaajasta, ja sillä saralla seuralla on myyntilistallaan kaksi vaihtoehtoa: Ousmane Dembélé ja Martin Braithwaite.

23-vuotiasta Dembéléä Barcelona yritti kaupata Manchester Unitediin siirtoikkunan viimeisinä päivinä, mutta United olisi halunnut vain lainata miehen. Transfermarktin mukaan Dembélén siirtomarkkina-arvo on tätä nykyä 50 miljoonaa euroa. Barcelona itse osti ranskalaisen peräti 130 miljoonalla kesällä 2017.

29-vuotiaaseen Braithwaiteen Barca puolestaan käytti 18 miljoonaa euroa viime helmikuussa. Hänet hankittiin siirtoikkunan ulkopuolisena hätähankintana Leganésista, mikä sittemmin johti koko La Ligan sääntömuutokseen. Braithwaiten siirtomarkkina-arvo on TM:n mukaan 7,5 miljoonaa euroa.