Barcelona yrittää myydä laitahyökkääjä Ousmane Dembélén ensi tammikuussa, kertoo Diario Sport.

Barça olisi halunnut ranskalaislaiturista eroon jo tänä kesänä, mutta hänelle ei löytynyt tarpeeksi ajoissa ottajaa. Korkeapalkkaisen Dembélén, 23, jääminen seuraan on yksi iso syy sille, miksi Barcelona ei saanut hankittua uutta topparia tai hyökkääjää.

Dembélé ei ole päävalmentaja Ronald Koemanin suunnitelmissa, vaikka hän on tällä viikolla käynytkin vapaapäivinään harjoittelemassa osoittaakseen hollantilaisluotsille, että hän haluaa taistella peliminuuteista.

Barcelonan ja Dembélén välistä sopimusta on jäljellä alle kaksi vuotta, joten katalonialaisilla alkaa olla hiljalleen kiire myydä hänet. Lainasiirto ei ole enää tässä vaiheessa vaihtoehto.

Sportin mukaan Barcelona aikoo keskustella Dembélén edustajien kanssa tulevina viikkoina ja ilmoittaa, että hänet yritetään kaupata muualle jo tammikuussa, ellei hän solmi jatkosopimusta. Uusi diilikin solmittaisiin todennäköisesti vain sillä ajatuksella, että Barcelona voisi pyytää hänestä suuremman siirtokorvauksen. Osapuolet pyrkivät löytämään kaikkia miellyttävän ratkaisun.

Barcelona maksoi kolme vuotta sitten Dembéléstä 130 miljoonaa euroa. Blaugranassa tiedetään hyvin, että moisen summan tavoittelu on turhaa haihattelua ranskalaisen loukkaantumishistorian ja ailahtelevaisuuden tuntien, joten Barcelona hyväksynee hänestä reilun 50 miljoonan euron tarjoukset.