Ousmane Dembélé on viettänyt Barcelonassa reilut kaksi vuotta.

Ranskalaislaiturin aika Barcelonassa on ollut vaikeuksia täynnä.

Mukaan on mahtunut muutama vakavampi vamma, useampi astetta pienempi loukkaantuminen ja kentän ulkopuolella tapahtuneet, seuraa ja sen kannattajia ärsyttäneet välikohtaukset, kuten harjoituksien väliin jättämiset myöhästelyiden vuoksi.

Viimeisin välikohtaus nähtiin viime viikonloppuna, kun Dembélé sai punaisen kortin haukuttuaan Sevilla-ottelun tuomaroinutta Mateu Lahozia. Dembélé sai tempustaan kahden ottelun pelikiellon ja on sivussa ensi viikon Eibar-ottelusta ja 26. lokakuuta pelattavasta El Clásicosta.

Urallaan viiden vuoden ajan Barcelonaa edustanut Rivaldo toivoo Barcelonan rankaisevan Dembéléä.

– Mielestäni on tärkeää, että seuralla olisi tiettyjä sisäisiä tapoja, joilla he voisivat rangaista pelaajia tämänkaltaisten tapausten johdosta. Silloin, kun pelaaja loukkaa tuomaria tai valmentajaa, olisi jonkunlainen rangaistus oikein. En tarkoita nyt ainoastaan Dembéléä, vaan ketä tahansa samanlaiseen tilanteeseen joutuvaa pelaajaa, Rivaldo totesi.

– Pelaajan pitäisi olla järkevä ja ajatella myös tulevaisuutta sanoessaan tuollaisia asioita. Et voi jättää joukkuetovereitasi tai valmentajaasi tuollaiseen tilanteeseen.