Celta isännöi parhaillaan Barcelonaa La Ligan kolmanneksi viimeisellä kierroksella Balaídosilla.

Ottelu on puolen tunnin jälkeen maalittomassa tasatilanteessa.

Barcelonan päävalmentaja Ernesto Valverde lähti otteluun hyvin rotaatiopainotteisella kokoonpanolla. Käytännössä Arthurin lisäksi ainoa avainpelaajaksi laskettava Ousmane Dembélé joutui jättämään ottelun kesken jo heti alussa.

Dembélé sai lihasvamman jo ottelun ensimmäisellä minuutilla juostessaan laidallaan, mutta saapui vaihtoon viittä minuuttia myöhemmin. Kyseessä on Dembélén kauden kolmas lihasvamma.

Dembélé käy todennäköisesti sunnuntaiaamuna Barcelonassa tarkemmissa tutkimuksissa. Jos kyseessä on samanlainen lihasvamma kuin aiemmin kuluvalla kaudella, ei Dembélé kykene pelaamaan ensi viikolla Mestarien liigan toista välieräottelua Liverpoolia vastaan.