Thomas Delaney siirtyi elokuun lopussa Borussia Dortmundista Sevillaan.

Tanskalaiskeskikenttäpelaaja on jäänyt alkukaudella varsin pienelle vastuulle Sevillassa. Delaney sai muutama viikko sitten punaisen kortin Espanyol-ottelussa päästyään avauskokoonpanoon.

Alku uudessa seurassa on ollut haastava – myös kentän ulkopuolella. Tanskan A-maajoukkueen mukana oleva Delaney kertoi kotimaansa lehdistölle Saksan ja Espanjan eroista.

– Asiat menevät hyvin. Teemme kovasti töitä. Kentän ulkopuolella minulla on vielä asioita hoidettavina, joissa menee hetken aikaa, mutta Sevilla on joka tapauksessa paikka, josta pidän paljon. Kulttuurit ovat täysin erilaiset. En usko, että täällä Sevillassa olemme aloittaneet ainuttakaan kokoontumista ajallaan. Saksassa sen sijaan kaikki alkoivat ajallaan. Siirryin hieman rauhallisempaan elinympäristöön, Delaney viittasi espanjalaiseen kulttuuriin.

Delaney haluaa voittaa Sevillassa pokaaleja. Dortmundissa keskikenttäpelaaja voitti Saksan cupin ja Super Cupin, joten vatsa ei ole vielä lainkaan täynnä menestyksen suhteen.

– Monissa asioissa Sevilla on hyvin samankaltainen Dortmundin kanssa. Ero La Ligan sisällä seurojen välillä on pienempi kuin Saksassa. Saksassa Bayern München on voittanut kymmenen vuotta putkeen kaiken. Espanjassa on tasaisempaa.

– Täällä muun muassa Sevilla voittaa kansainvälisiä turnauksia ja taistelee La Ligan voitosta. Tavoitteeni on samanlainen. Haluan voittaa pokaaleja. Toisaalta se olisi helpompaa, jos Real Madrid, Barcelona ja Atlético eivät pelaisi täällä, koska he dominoivat Espanjan kenttiä.

Lähde: MARCA