Sevilla tiedotti tammikuussa hankkineensa Munas Dabburin RB Salzburgista kuluvaksi kaudeksi.

Sevilla maksoi Dabburista RB Salzburgille 17 miljoonaa euroa. Dabbur saapui Sevillaan kovin odotuksin, sillä kärki teki viime kaudella seurajoukkueelleen peräti 37 maalia. Mestarien liigan karsinnoissa syntyi neljä maalia ja Eurooppa-liigassa kymmenessä ottelussa kahdeksan täysosumaa.

Sevilla hankki Dabburin ennen kuin nimitti Julen Lopeteguin uudeksi päävalmentajakseen. Dabbur on jäänyt Lopeteguin alaisuudessa täysin vaille peliminuutteja. 27-vuotias kärki on pelannut Eurooppa-liigan kahdessa lohkovaiheen ottelussa yhteensä 15 minuuttia.

– Lopetegui on selittänyt sen, miksi hän ei pelaa. Kannattajat haluavat kuitenkin erilaisia selityksiä. He haluavat, että me sanotaan, miten Dabbur olisi päivittäin myöhässä tai olisi lyönyt valmentajaa, mutta se ei pidä paikkaansa. Hän on huippuammattilainen ja hyvä jätkä. Asia on vain niin, että pelaamme 4-3-3 -formaatiolla ja Lopetegui näkee yhden kärjen systeemissään Dabburia paremman vaihtoehdon. Onko se pysyvästi niin? En tiedä, Sevillan urheilutoimenjohtaja Monchi totesi Marcalle.

– Pitää paikkansa, että Dabbur hankittiin silloin, kun meillä oli eri valmentaja ja nyt meillä on toinen valmentaja, joka käyttää erilaista pelitapaa. Loput hankitamme tehtiin nimenomaan Lopeteguin pelitapaa ajatellen. Dubbarin on sopeuduttava sellaiseen pelitapaan, jonka sisäistäminen vie aikaa. Hän kehittyy koko ajan. Kyseessä on hyvä hyökkääjä, mutta Sevillassa sinulta vaaditaan enemmän kuin Itävallassa. Sitä kutsutaan kehittymisprosessiksi.