Barcelonan keskikenttäpelaaja Philippe Coutinho saattaa päästä ensi kaudella pois La Ligan ulkomaalaiskiintiön alta.

La Ligan sääntöjen mukaan jokaisella seuralla saa olla edustusmiehistössä vain kolme EU:n ulkopuolelta tulevaa pelaajaa.

Vaikka Coutinho on kansalaisuudeltaan brasilialainen, hän voi siitä huolimatta päästä pois kiintiöstä. Marcan ja Mundo Deportivon tietojen mukaan taituri voi kuitenkin saada Portugalin passin vaimonsa Ainen kautta.

Coutinho voi näin saada naimisissa ollessaan kansalaisuuden Espanjan naapurimaasta.

Jos Coutinho saa Portugalin kansalaisuuden, Barcelonalla on yksi paikka lisää vapaana. Brasilialainen keskikenttäpelaaja Arthur ja Kolumbian maajoukkuetoppari Yerry Mina täyttävät nyt kaksi muuta paikkaa.

Vasta tammikuussa Coutinhon tapaan seuraan saapunut Mina on yhdistetty viime aikoina jopa pois Kataloniasta. Kiinnostusta on ollut Valioliigassa.

Jos EU:n ulkopuolisia paikkoja olisi vielä yksi vapaana, Minan myynnille ei olisi yhtä suurta tarvetta.

Marcan mukaan Barcan sisällä uskotaan, että tilanne saadaan selvitettyä ennen 12. päivä elokuuta pelattavaa Espanjan Supercupia.