Real Madridin tasapeliputki venyi jo kolmen ottelun mittaiseksi, kun Athletic Bilbao nollasi Los Blancosin sunnuntain viimeisessä La Liga -ottelussa.

Thibaut Courtois onnistui pitämään jo kauden kahdeksannen nollapelinsä, mutta ei ollut tyytyväinen hyökkäyspään tehottomuuteen.

Real Madrid on onnistunut tekemään viimeiseen kolmeen otteluunsa vain yhden maalin, päättäen vuoden 2019 sarjakakkosena, kaksi pistettä Barcelonaa jäljessä.

– Ehkä meidän suorituksista puuttuu jotain, koska emme onnistu maalinteossa. Meillä oli hyviä maalipaikkoja, niin kuin Estadio Mestallalla ja Camp Noulla, ja meidän on keskityttävä tähän harjoituksissa, Courtois kertoi Marcalle pelin jälkeen.

– Tuloksesta jäi paha maku suuhun, sillä lähdimme otteluun kahden intensiivisen pelin jälkeen.

– Osuimme tolppiin kolme kertaa, ja heidän maalivahtinsa oli fantastinen, mutta meidän on jatkettava kovaa työntekoa vuonna 2020.