Diego Costan kausi päättyi tiistaina Jerusalemissa.

Atlético pelasi ystävyysottelun Israelissa Beitaria vastaan ja hävisi kamppailun maalein 2-1.

Costalle ottelu oli ensimmäinen puoleentoista kuukauteen. Kärki sai huhtikuun alussa kahdeksan ottelun pelikiellon Barcelona-kamppailussa haukuttuaan ja tönäistyään tuomaria.

30-vuotiaan kärjen kausi oli hyvin rikkonainen. Costa oli yhteensä sivussa vammojen vuoksi jopa 144 päivää kauden aikana. Syyskaudella Costa kärsi lihasvammoista ja pelasi murtuneella varpaalla useamman kuukauden ajan. Joulukuun alussa Costa käväisi varvasleikkauksessa ja oli sivussa kaksi ja puoli kuukautta.

Palattuaan pelikentille Costa ehti olla kunnossa noin kuukauden ennen seuraavaa lihasvammaa. Costa teki kauden aikana vain viisi maalia ja pelasi noin 30 prosenttia Atléticon kaudesta.

Tiistaina Jerusalemissa Costa nyrjäytti pahannäköisesti nilkkansa 25 peliminuutin jälkeen. Beitarin pelaaja taklasi Costaa maalintekopaikassa ja kärjen nilkka jäi puolustajan jalan alle. Nilkka taittui ja Costa kannettiin paareilla pukusuojiin.

Atléticon tiedotteen mukaan kyseessä on toiseen asteen nyrjähdys oikeassa nilkassa. Costan pitäisi olla kunnossa, kun Atléticon harjoituskausi alkaa heinäkuun alussa kuuden viikon kuluttua.

ElDesmarque Atleti

@DesmarqueAtleti
‼️ ¡¡Ojo!! ¡Diego Costa se dobla el tobillo y se retuerce de dolor! #BeitarAtleti