Diego Costa ei harjoitellut Atléticon kanssa torstaina. Kärki saapui Atléticon harjoituskeskukseen sovitusti, mutta ei astunut nurmelle joukkuetovereidensa kanssa.

Costa oli tiettävästi pettynyt siihen, että Atlético antaa kärjelleen seuran sisäisen sakkorangaistuksen hyökkääjän tekosista Barcelona-ottelussa. Costa haukkui ottelun aikana tuomaria ja sai suoran punaisen kortin lisäksi peräti kahdeksan ottelun pelikiellon.

Costa palasi perjantaina Atléticon harjoitusvahvuuteen. Costa kertoi Onda Ceron mukaan Atléticolle, ettei kyennyt harjoittelemaan torstaina joukkueen mukana, sillä hyökkääjä ei ollut nukkunut ollenkaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä saatuaan tietoonsa sen, miten Espanjan oikeus syyttää kärkeä veronkierrosta ja haluaa Costalta noin miljoona euroa sakkoina.

Onda Ceron mukaan Costa ymmärsi toimineensa väärin ja soitti Atléticon valmennusjohdolle torstai-iltana. Costa esitti puhelun aikana anteeksipyyntönsä valmennusjohdolle ja joukkuetovereilleen. Atlético hyväksyi Costan anteeksipyynnön, mutta aikoo silti sakottaa Costaa, kuten seuran sääntöihin tällaisissa tilanteissa kuuluukin.

Atléticon päävalmentaja Diego Simeone ei kommentoinut sen suuremmin Costan tapausta perjantaina lehdistölle.

– Emme tuo julkisuuteen asioita, jotka tapahtuvat perheen sisällä. Me olemme yksi suuri perhe ja neuvottelemme asiat läpi joukkueen sisällä. Odotan Costalta paljon ja toivottavasti hän saa alleen viimein hyvän harjoituskauden, Simeone totesi.