Kerroimme viime viikolla siitä, kuinka Espanjan Supercupista aiotaan tehdä jatkossa Espanjan rajojen ulkopuolella pelattava Final Four -miniturnaus (lue uutinen). Myös Espanjan cupiin on tulossa useita muutoksia, sillä Copa del Reytä aiotaan pelata jatkossa yhä enemmän kerrasta poikki -menetelmällä nykyisten kaksiosaisten otteluparien sijaan.

Lisäksi Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtaja Luis Rubiales suunnittelee Copa del Reyhin yhtä kiinnostavaa muutosta lisää. Rubiales nimittäin haluaisi cupiin osallistujiksi myös amatööriseuroja Espanjan viidenneltä sarjatasolta.

– Pitäisin siitä – ja uskon puhuvani koko espanjalaisen jalkapalloilun nimissä – jos tekisimme Copa del Reyssä pienen kädenojennuksen seuroille, jotka eivät pelaa edes kansallisella tasolla. Siksi pyrkimyksemme on, että 4-6 parhaiten menestynyttä seuraa tältä tasolta voisivat osallistua seuraavaan Copa del Reyhin, Rubiales totesi viime viikolla Europa Pressin ”urheiluaamiaisella”.

Kansallisiksi tasoiksi lasketaan Espanjan neljä ylintä sarjatasoa: La Liga, Segunda, Segunda B sekä Tercera. Näin ollen cup avattaisiin käytännössä viidennen sarjatason joukkueille.

Copa del Reyn nykyformaatti on ollut käytössä kaudesta 2006-2007. Tällä kaudella cupiin osallistui 83 joukkuetta, ja aiemmin joukkuemäärä on vaihdellut haarukassa 81-84. Kahden ylimmän sarjatason kaikki joukkueet pääsevät cupiin suoraan mukaan. Lisäksi osallistumisoikeus on Segunda B:n kunkin lohkon viidellä parhaalla – pois luettuna seurojen reservijoukkueet – sekä Terceran kunkin 18 lohkon parhaalla (edelleen reservijoukkueet pois luettuna).

[readmore from=Copa-del-rey]

Cupin osallistujakaartia on täydennetty Segunda B:stä mahdollisen vajauksen mukaan. Ensimmäiselle kierrokselle ovat osallistuneet vain Segunda B:n ja Terceran joukkueet, sitten mukaan tulivat Segundan joukkueet ja vasta neljänneltä kierrokselta lähtien myös La Ligan joukkueet liittyivät taistoon. Pääsarjaseurojen tullessa mukaan otteluparit on pelattu kaksiosaisina, sitä ennen yksiosaisina.

Cupin laajentamisessa myös alasarjaseurojen ulottuville Espanjassa halutaan lähentyä edes hivenen Englannin ja Ranskan cup-malleja. FA Cupiin osallistui tällä kaudella kaikkiaan 736 joukkuetta. Kierroksia pelataan karsintavaihe mukaan lukien 14, kaikki yksiosaisina. Ranskan Cupissa osallistujajoukkueita oli puolestaan huimasti yli 5 000 koko laajamittainen karsintavaihe huomioiden.

Lähde: AS