Hollannin maajoukkuevahti Jasper Cillessen on jo pidempään flirttaillut aikeilla lähteä Barcelonasta kesän siirtoikkunassa. Marc-André ter Stegenin takana ei tälläkään kaudella ole peliminuutteja luvassa cup-otteluita lukuunottamatta, ja 29-vuotias Cillessen haluaa pelata.

Kenties tämän aamun uutinen siitä, että Manchester Cityn Claudio Bravon kausi on mahdollisesti kokonaan ohi harjoituksissa syntyneen akillesjännevamman takia, sattui Cillessenin kannalta sopivaan aikaan. Valioliigamestari tarvitsee ehdottomasti luotettavan kakkosmiehen Edersonin rinnalle, ja Mundo Deportivo uskoo, että yhtälö Cillessen+City voisi toimia.

Valioliigan siirtoikkuna on jo sulkeutunut, mutta MD:n mukaan City voi vielä vahvistaa poikkeusluvalla maalivahtiosastoaan, kun yksi mies putosi ruodusta pitkän sairausloman vuoksi. Lehti uskoo, että Cillessenin ominaisuudet ja pelityyli sopisivat Pep Guardiolan Manchester Cityyn kuin nenä päähän. Lähtökohtaisesti Cillesseniä odottaisi toki Manchesterissakin penkkivahdin rooli.

Cillessenin sopimus Barcelonan kanssa ulottuu kesään 2021 ja siinä on 60 miljoonan euron ulosostohinta. Barcan uskotaan kuitenkin olevan valmis kauppoihin mahdollisesti 30 miljoonasta eurosta ylöspäin.