VAR on herättänyt Espanjassa paljon keskustelua ja etenkin kritiikkiä viimeisen vuoden aikana.

VAR otettiin La Ligassa käyttöön viime kaudella, eikä se ole poistanut jalkapallosta kyseenalaisia tilanteita ja päätöksiä – päinvastoin. Tuomaritoiminnasta puhutaan Espanjassa enemmän kuin koskaan.

Alkavalla kaudella VAR:lla on ollut useampia teknisiä ongelmia ja hiljattain muun muassa Leganés vaati, että Levante-ottelu pelattaisiin uudelleen räikeän VAR-virheen jälkeen.

Atléticon seurapresidentin Enrique Cerezon mielestä VAR pilaa tunteen jalkapallosta.

– Sanoin sen jo alusta saakka. En pidä VAR:sta, koska se vie tunteen jalkapallosta. Aiemmin meillä oli ihmisten mielestä vain yksi ongelma, joka oli tuomari. Nyt meillä on katsojien mielestä kaksi ongelmaa, kun tuomareiden lisäksi myös VAR on ilmestynyt mukaan ja todennäköisesti puhumme pian kolmesta ongelmasta, kun VAR ei edes toimi.

– Jos ihmiset pitävät VAR:sta, niin mennään sillä eteenpäin. Jos VAR toimisi selkeästi ja näyttäisi esimerkiksi selvän punaisen viivan, jos pelaaja on paitsiossa, olisi se loistava väline, mutta asiat eivät ole niin, Cerezo muistutti lehdistölle Madridissa.