Real Madridin keskikenttäpelaaja Dani Ceballos yrittää raivata itsensä ensi kesän EM-kisajoukkueeseen esiintyen edukseen lainapestillään Arsenalissa.

Ceballos, 24, lainattiin toista kautta putkeen Arsenaliin, jossa hän on saanut kaipaamiaan peliminuutteja. Hän siirtyi Madridiin kesällä 2017 Real Betisistä, muttei ole missään vaiheessa saanut Los Blancosissa odotetunlaista roolia.

Arsenalin päävalmentajan Mikel Artetan ja Ceballosin oli taivuteltava asianomaiset toiseen peräkkäiseen lainasopimukseen, joka ei sisällä osto-optiota.

– Real Madrid pyysi minua odottamaan kuukauden, mutta tein selväksi, että halusin palata Arsenaliin, kommentoi Ceballos Marcan mukaan.

– Minun oli mukava olla Arsenalissa ja halusin palata sinne. Tässä vaiheessa on istuttava alas ja mietittävä EM-kisoja. Sinne päästäkseen pitää pelata isossa roolissa seurajoukkueessa.

Ceballos on esiintynyt Espanjan A-maajoukkueessa kymmenen kertaa. Maajoukkueluotsi Luis Enrique kutsui hänet mukaan viimeisimpään ryhmäänsä, joka pelaa tällä maaottelutauolla kolme peliä. Ensimmäisessä Ceballos sai vastuuta 45 minuutin verran. Hän uskoo, että hänellä on sauma murtautua Espanjan kivenkovalle keskikentälle.

– Haaveilu ei maksa mitään. Varsinkaan, kun se haave on tavoitettavissa.

– On edettävä askel kerrallaan, mutta jokaisella maajoukkuekomennuksella on annettava kaikkensa, koska meillä on niin paljon hyviä keskikenttäpelaajia. Keskikenttä on Espanjan jalkapallon sydän, ja valmentaja on se, joka tekee viimeiset päätökset.