Santi Cazorlan ura on ollut vaiherikas.

Pallotaituri loisti Arsenalissa, mutta vakavat nilkkavammat pitivät Cazorlan poissa pelikentiltä vajaan kahden vuoden ajan. Cazorla kävi kahdeksassa nilkkaleikkauksessa ja monet odottivat, ettei espanjalaista nähdä enää pelikentillä.

Mitä vielä. Cazorla palasi viime kaudeksi Villarrealiin ja kuului välittömästi joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin. Cazorla pelasi niin hyvin, että hän on noussut pysyvästi takaisin Espanjan A-maajoukkueeseenkin.

35-vuotias Cazorla pelaa parhaillaan uransa parasta kautta.

La Ligassa Cazorla on tehnyt jo 11 maalia ja antanut yhdeksän maalisyöttöä. Copassa syntyi neljä maalia ja yksi syöttö, joten Cazorla on viimeistellyt tällä kaudella yhteensä jopa 15 maalia ja antanut kymmenen maalisyöttöä.

Cazorla tekee päätöksen tulevaisuudestaan La Ligan päättyessä viikonloppuna. Villarreal haluaisi avainpelaajansa jatkavan seurassa, mutta Cazorla on tiettävästi saanut rahakkaan tarjouksen Xavin Al-Saddilta.