AS julkisti paloja tiistaina Espanjan televisiossa esitettävästä Casemiron haastattelusta. Real Madridin puolustavana keskikenttämiehenä tunnettu 27-vuotias paljastaa juttutuokiossa nykypäivästä katsottuna huvittavan seikan.

– Kun menin testiin Sao Pauloon, olin oikeasti kärkipelaaja. Olin aika vahva, ja siinä iässä aina muita pidempi, joten tein paljon maaleja päälläni. Kun saavuin, olin 12-13 -vuotias, ja paikalla oli ehkä 300 pelaajaa, joista vain 50 tultaisiin valitsemaan mukaan.

Nuori Casemiro päätti käyttää oveluutta mahtuakseen ryhmään.

– Kun kysyttiin, ketkä ovat maalivahteja, ehkä kolme kättä nousi ylös. Kun taas kysyttiin hyökkääjiä, käsiä nousi 40. Mietin, että kilpailu tuolle paikalle on turhan kova, ja pidin käteni alhaalla. Sama toistui kysyttäessä keskikenttäpelaajia. Kun kysyttiin puolustavia keskikenttäpelaajia, näin vain seitsemän tai kahdeksan käden nousevan ja päätin, että olen sitten sellainen.

Vedätys vaikutti paljastuvan nopeasti, mutta nuori kokelas piti päänsä.

– Harjoittelin puolustavana keskikenttämiehenä, ja valmentaja otti minut sivuun. Hän sanoi, että et ole tuon paikan pelaaja, vaan tulit tänne hyökkääjänä. Pysyin väitteessäni edelleen, ja siitä se sitten lähti.