Sevilla on saanut Englannista kaksi tarjousta topparistaan Diego Carlosista, kertoo Goal.

Brasilialainen Carlos, 27, on yhdistetty huhuissa Liverpooliin ja Manchester Cityyn, mutta tarjouksen tehneet seurat eivät ole tällä hetkellä tiedossa.

Sevilla hankki Carlosin viime kesänä ranskalaisesta Nantesista 15 miljoonalla eurolla ja sai todellakin rahoilleen vastinetta. Brassipuolustaja oli yksi päättyneen kauden parhaista toppareista La Ligassa.

Ensimmäinen tarjous Carlosista tuli kesäkuussa ja toinen muutama päivä sitten. Sevilla vastasi kumpaankin, että se ei edes harkitse neuvottelevansa tähtitopparistaan ennen kuin sen kausi Euroopassa on päättynyt. Andalusialaisseura on selviytynyt Eurooppa-liigassa 16 parhaan joukkoon.

Carlosin ja Sevillan sopimus päättyy kesällä 2024 ja sisältää 75 miljoonan euron ulosostoklausuulin. Häntä on huhuttu myös Barcelonaan ja Bayern Müncheniin.