Karim Benzema menee sittenkin sormileikkaukseen sunnuntaina. Benzeman leikkaamispäätöksestä kertoo Marca.

Benzema mursi sormensa viikonlopun Betis-ottelussa ja vaihdettiin sen vuoksi kentältä puoliajalla. Benzeman oli määrä välttää espanjalaismedioiden mukaan leikkaus, mutta lopulta seura päätti, että operaatio on parempi vaihtoehto.

Real Madrid isännöi lauantaina Bernabéulla sarjaottelussa Sevillaa. Benzema haluaa pelata kyseisessä ottelussa sormimurtumastaan huolimatta.

Benzema on sormileikkauksensa jälkeen kaksi viikkoa sivussa, eli hän ei pelaa muun muassa Copan puolivälierien kummassakaan osaottelussa.

Benzema ei ole suinkaan ainoa loukkaantunut pelaaja Real Madridissa. Seura kärsii parhaillaan suurista loukkaantumisongelmista. Muun muassa Toni Kroos, Marcos Llorente, Gareth Bale ja Thibaut Courtois ovat olleet viime aikoina sivussa vammojensa vuoksi.