Sevillalle viime kaudella La Ligassa 18 maalia iskenyt Wissam Ben Yedder on Manchester Unitedin tähtäimessä. Sevillan paikallislähde ABC de Sevilla kirjoittaa, että Ben Yedderin siirto riippuu pitkälti United-kärki Romelu Lukakun liikkeistä.

Lukaku on ollut siirtohuhujen kohteena ja viimeisten tietojen mukaan Lukakua viedään Italian Serie A -seura Internazionaleen. Mikäli Lukaku päättää lähteä, on United halukas hankkimaan tilalle 28-vuotiaan Ben Yedderin.

Lähteen mukaan United olisi valmis maksamaan Ben Yedderin ulosostopykälän, joka on 40 miljoonaa euroa. Ben Yedder kertoi ABC de Sevillalle, ettei ota stressiä mahdollisesta siirrosta. Hän on valmis jatkamaan Sevillassa, mikäli siirtosumma ei tyydytä hänen nykyistä seuraansa. Ben Yedderillä on kaksi vuotta sopimustaan jäljellä Sevillan kanssa.

Ben Yedder teki viime kaudella La Ligassa 18 maalia ja antoi yhdeksän maalisyöttöä. Lisäksi ranskalaishyökkääjä iski Eurooppa-liigassa kahdeksaan otteluun samaisen määrän maaleja. Kaikki kilpailut mukaan lukien Ben Yedder teki 30 maalia ja oli Sevillan paras maalintekijä viime kaudella.

France Football -lehden mukaan Ben Yedderin perässä olisivat myös PSG ja Barcelona.