Barcelonan taustalla eletään jännittäviä aikoja. Puheenjohtaja Josep Maria Bartomeun johtokuntineen on määrä joutua epäluottamusäänestykseen, kun äänestyksen järjestämiseksi tarvittavat vähintään 16 520 allekirjoitusta saatiin kerättyä kokoon. Epäluottamusäänestys on ollut määrä järjestää jo lokakuun aikana, mutta nyt onkin mahdollista, että sitä saatetaan joutua lykkäämään Espanjan koronavirustilanteen vuoksi.

Katalonian hallituksen urheiluasioiden pääsihteeri Gerard Figueras vahvisti Catalunya Radion haastattelussa, että äänestyksen lykkääminen voi tulla kyseeseen, jos olosuhteet sitä puoltavat.

– Jos Barca pyytää siirtämään äänestystä terveystilanteen vuoksi, tutkimme asiaa ja on mahdollista, että lykkäystä voidaan myöntää, Figueras totesi keskiviikkona.

– Kaikki tietävät tilanteen riippuvan pandemian kehityksestä. Jos tilanne pahenee ja liikkumisrajoituksia joudutaan asettamaan, vaikuttaa se myös äänestykseen, jos sellainen päätetään järjestää liikkumisrajoituksen aikana.

Lähde: Sport